keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

"Luke, I'm your father."

pic by Ilona Jaaranen, juhlista: "If I were a bad guy." Asustani myöhemmin lisää!

Perjantaina tipahti kirjekuori postiluukustani: Kutsu Taikin valintakokeisiin "Vaatetussuunnittelu ja pukutaide". Onnesta soikeani hypin ja pompin ilosta, hain ensimmäistä kertaa tänä keväänä, ja ennakkotehtävistäni puuttui itsekontrolli täysin (mikä olikin sitten kai hyvä asia?), sillä päätin alusta lähtien hullutella todenteolla. Ennakkotehtävistäni löytyy mm. kissa, joka soittaa kitaraa aurinkolasit päässä, ydinjätetötteröpuku sekä valuva asu. Pitäisi vihdoin hiukan verestää piirustustaitojani...

Eilen tilattiin ihanaiseni kanssa What Katie Did:stä alusasuja. Aiemmin olimme jo tilanneet sukkanauhavyön (kyllästyttyäni metsästämään sitä täydellistä mustaa vintage-sukkanauhavyötä) sekä yhdet bullet brat. Pidin niistä aivan mielettömästi! Laadukasta ja silti suhteellisen edullista, ottaen huomioon, että osaset (klipsit ym.) metallia. Varmaankin parasta (tietenkin heti aidon vintagen jälkeen). Tällä kertaa tilasin toiset, hiukan erilaiset bullet brat, sukkanauhaklipsit uutta tekeillä olevaa korsettiani varten (siitä myöhemmin!) sekä kaksi paria saumasukkia. Muuten, tiesittekö, että What Katie Didin sukat on valmistettu alkuperäisillä vanhoilla koneilla! Odotan innolla pakettiani saapuvaksi, sillä viimeksikin toimitus oli huikean nopeaa tuhkapilvistä huolimatta. Luulen, että ovat saaneet minusta vakioasiakkaan, seuraavan lantiovyön osto jo suunnitteilla... Toisaalta, sukkanauhavyöni ovat varsinkin kesällä kovassa käytössä, joten eikai haittaa, vaikka kaapista muutama löytyisikin... Right?
Ennestään omistan jo mm. valkoisen vintage-lantiovyön, jonka klipseisessä lukee Pirkka (!) sekä 50-luvulta peräisin olevan persikkaisen korsetin sukkanauhoilla (ikuinen henkilökohtainen suosikkini).

Tällä hetkellä himoitsen nahkatakkia sellaista lyhyttä ja hiukan retroa, paljon piikkiniittejä sekä hihamerkkejä... Voisin kenties pistää pieneksi menneen nahkatakkini paloiksi ja kehitellä ihan uuden takin? We'll see... Vaikka minkälaisia ideoita, pääsykoestressin alaisena olen vain täysin kykenemätön toteuttamaan mitään niistä... ARRR...

Pampam pow! Desido